Tekijä: 4deero

Milloin kesärenkaiden vaihto on ajankohtaista? Muista nämä ennen kuin vaihdat

Kesärenkaiden vaihtoaika on lain mukaan viimeistään maaliskuun lopussa 31.3. tai toisen pääsiäispäivän jälkeisenä maanantaina (myöhempi ajankohta on määräävä).

Talvirenkaita saa toki käyttää vielä myöhempäänkin, jos keliolosuhteet sitä edellyttävät. Käytännössä renkaanvaihdon ajankohta ajoittuu monesti viimeistään huhtikuulle ja pohjoisemmassa Suomessa vielä toukokuun alkuun.

Toukokuusta eteenpäin saattaa olla jo riski, että poliisi voi sakottaa nastarenkaiden käytöstä selkeän kesäkelin alettua.

Talvirenkaat on puolestaan vaihdettava alle viimeistään 1.12. koska tällöin alkaa talvirengaspakko. Nastarenkaita saa tosin käyttää jo 1.11. lähtien.

Kitkarenkaita suosivan ei tarvitse muistella niin tarkkaan päivämääriä. Tässä piilee silti vaara, jos kitkarenkailla ajetaan ympäri vuoden. Kitkarenkaiden ajo-ominaisuudet eivät vastaa täysin kesärenkaiden ominaisuuksia ja niiden pehmeämpi pintakumiseos kuluu kesällä nopeammin.

Tällöin voi käydä niin ettei kitkarenkaat enää toimikaan talvella kuten pitäisi. Jos kitkoilla ajetaan ympäri vuoden, niiden kunto vääjäämättä heikkenee, jolloin renkaassa on yleensä vähemmän urasyvyyttä ja rengaspaineetkin saattavat olla sopimattomat.

Kesärenkaiden vaihto on tästä syystä enemmän kuin suositeltavaa.

Onko renkaiden uusiminen ajankohtaista? Tutustu tästä Kumhon rengasmallistoon.

Kolme vinkkiä, joilla voit lisätä kesärenkaiden käyttöikää

Henkilöauton kesärenkaat voivat kulua yllättävänkin nopeasti, jos ei huomioi tiettyjä asioita renkaan käytössä. Näillä vinkeillä pitkität kesärenkaiden ikää:

  1. Aja taloudellisesti ja ennakoi tilanteet. Vältä voimakkaita kiihdytyksiä ja jarrutuksia sekä kaahailua kaarteissa ja kadunkulmissa
  2. Huolehdi rengaspaineista. Liian alhainen rengaspaine vaikeuttaa hallittavuutta ja lisää vierintävastusta. Tarkista rengaspaineet vähintään kerran kuukaudessa kylmästä renkaasta.
  3. Vaihda pyörien paikkaa. Kierrätä renkaita etu- ja taka-akselien välillä pyörimissuuntaa muuttamatta, jotta renkaat kuluisivat tasaisemmin. Jos renkaiden kuntoerot pääsevät kasvamaan, paremmat renkaat laitetaan taakse.

Epätasaista kulumista voi ehkäistä renkaiden paikkaa vaihtamalla

Renkaat voivat kulua epätasaisesti. Renkaiden pinnan kulumista voi ehkäistä ja käyttöikää pidentää merkittävästi vaihtamalla hallitusti ja suunnitelmallisesti renkaiden paikkaa.

Tämä toimenpide suositellaan tehtäväksi 5 000 kilometrin välein.

Renkaiden malli, pintakuvio ja koko vaikuttavat siihen, miten renkaiden paikkaa vaihdetaan. Samoin se, onko auto etu- vai takavetoinen. Tarvittaessa apua ja neuvoja saat asiantuntevasta rengasliikkeestä.

kesärenkaiden vaihto pitää tehdä lain mukaan viimeistään maaliskuun lopussa

Kesärenkaiden urasyvyys – muista kolikkotesti!

Jos renkaat silmämääräisesti tarkasteltuna näyttävät erikoisen kuluneilta, tee helppo kolikkotesti urasyvyyden selvittämiseksi. Kahden euron kolikossa on hopean värinen reunus. Jos tämä jää näkyviin, urasyvyyttä on jäljellä alle 4 millimetriä. Pieni kesärenkaiden urasyvyys heikentää merkittävästi autoilun turvallisuutta.

kesärenkaiden urasyvyys

Miksi valita Kumho-renkaat?

Mielestämme autolla pitää olla mukava ajaa tilanteessa kuin tilanteessa. Renkaiden kuuluu toimia niin asfaltilla kuin kiharaisilla sora- ja hiekkateillä. Mukavuudesta, renkaiden hiljaisuudesta tai taloudellisuudesta ei myöskään pidä tinkiä, vaikka sää näyttäisi nurjimmat puolensa, kun taivaalta sataa vettä tai räntää.

Yksi Kumhon neljästä arvosta on mukavuus. Renkaat varmistavat turvallisen matkan, mutta meille ei riitä, että renkaat pyörivät, vaan ajamisen pitää myös olla hauskaa. Hauskan ajokokemuksen syntymisessä tärkeä tekijä on luotettavuus ja hiljaisuus. Haluamme varmistaa kesärenkaillamme kaikille autoilijoille miellyttävän ajon Suomen vaativissa kesäolosuhteissa.

Lue myös, missä tilanteessa on syytä laittaa renkaat kokonaan vaihtoon

Kumho näyttävästi esillä Power Truck Show 2018’ssa Powerparkissa

Kumho on taas näyttävästi esillä Power Truck Show’ssa Kauhavan Alahärmässä Powerparkissa. Sijaitsemme ulkonäyttelyaluella U2, 229-230. Osastollamme taas käynnissä kisa, jossa voittona henkilöauton renkaat – tule osallistumaan! Katso päivitetyt kisan tulokset tämän jutun alalaidasta.

 

Power Truck Show on vakiinnuttanut asemansa Suomen ja Pohjoismaiden yhtenä suurimpana kuljetusalan messu- ja autonäyttelytapahtumana. Power Truck Show pidetään Kauhavan Alahärmässä 10.–11. elokuuta 2018. Koko perheen tapahtuma jatkaa kasvuaan ja suosiotaan – tänä kesänä odotetaan ennätyksellisen paljon rekkoja lähes 300 kappaletta, kuljetusalan yrityksiä, ohjelmaa, kilpailuja, kauniita naisia, komeita miehiä ja paljon muuta.

Tapahtumapaikkana toimii Suomen suurin messuareena, viihtyisä Powerparkin huvipuistoalue ympäristöineen, jonne näytteilleasettajat, upeat kuorma-autot ja messuyleisö pääsevät levittäytymään. Tervetuloa Power Truck Show’hun!

Messualue avoinna pe 10.00 – 18.00 ja la 10.00 – 18.00 sekä valoshow 18.00 – 23.00. Rock Night (K18) pe 20.00-03.00 ja la 20.00 – 03.00.

 

Kuljetusmessuille osallistuvat yrityspäättäjät, työntekijät, tulevat alan ammattilaiset sekä muu alasta kiinnostunut yleisö. Tapahtuma kerää yleisöä ympäri Suomea ja tänäkin vuonna paikalle odotetaan yli 30 000 kävijää.

Autonäyttelyn suosio kasvaa vuodesta toiseen ja mukana ovat Suomen ja koko Pohjois-Euroopan komeimmat kuorma-autot. Uusia autoja on rakenteilla ja uusia innokkaita autonrakentajia on liittymässä mukaan näyttelyyn. Kaukaisimmat näyttelyautot tulevat tänä vuonna Kreikasta.

 

Paljon ohjelmaa kaikille

Kansainväliset artistit tuovat tapahtumaan tänä vuonna uutta säpinää. Lasten iloksi Muumi, Pikku Myy ja Nipsu seikkailevat alueella ja lisäksi paikalla on lasten liikennepuisto. BullPro vetoareenalla kisataan Truck Pullingin vakioautojen SM-kisat ja viritetyille autoille on suunnitteilla oma luokka. Luvassa on myös paljon muuta motorshow’ta.

 

Päivitetty 14.8.2018:

Power Truck Show 2018 on takana – messut olivat menestys ja kisamme todella suosittu! Messukilpailun arvonta suoritettiin päälavalla osastomme henkilökunnan arpomana. Palkinnon eli henkilöauton rengassarjan voitti Niklas Nurmi Raahesta – onnittelut 🍾

Scason Oy ja Kumho Renkaat kiittävät kaikkia osastollamme käyneitä sekä kisaan osallistuneita!

Kumho oli Maxpo2017-messuilla

Kumho osallistui Maxpo2017-messuille 7-9.9.2017 Hyvinkään lentokentällä. Maxpo-messut olivat tänä vuonna kaikkien aikojen suurimmat. Myös näytteilleasettajien osastopaikat olivat loppuunmyyty. Kumho Tyre sekä Cordiant Professional -raskaan kaluston renkaat osallistuivat isolla osastolla näyttelyyn.

Osastollamme oli kilpailu, johon osallistumalla oli mahdollisuus voittaa henkilöauton 205/55 R 16 Kumho kesärenkaat (4kpl). Arvonta suoritettiin messujen päätyttyä lauantaina ja voitto meni MIKKELIIN. Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Onnittelut voittajalle ja kiitos kaikille jotka osallistuivat kilpailuumme!

 

 

Sateesta huolimatta messut jatkuvat vielä tämän päivän. ☔️🚚🚜 #maxpo #maxpomessut #maxpo2017

Henkilön Kumho Renkaat Suomi (@kumhorenkaat) jakama julkaisu

Syksy tulossa – muistathan tarkastaa renkaiden kunnon

Alkukesän karkeat tienpinnat ovat saattaneet syödä autonrenkaat yllättävän huonoon kuntoon. Joka neljännellä autoilijalla kesärenkaiden urasyvyydet poikkeavat syksyisin toisistaan vähintään kaksi milliä. Mikäli renkaiden kuntoerot pääsevät kasvamaan tätä suuremmiksi, paremmat renkaat on syytä pitää takana.

Eturenkaat kuluvat yleensä takarenkaita enemmän, joten pyörien paikkaa kannattaa kierrättää myös ajokauden aikana renkaiden turvallisen käyttöidän pidentämiseksi. Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora vinkkaa vaihtamaan renkaiden sijaintia noin 8 000 ajokilometrin välein, jotta auton renkaat kuluisivat tasaisesti.

Autoilijat tiedostavat vesiliirtovaaran

Autonrengasliiton kuluttajakyselyn mukaan autoilijat tiedostavat hyvin kuluneisiin kesärenkaisiin liittyvän vesiliirtoriskin. Lähes kaikki vastaajat arvioivat huonojen renkaiden myös vaikuttavan omaan ajokäyttäytymiseen.

Aiemmissa tutkimuksissa on kuitenkin huomattu, että kuljettajien käyttäytyminen ei muutu riittävästi keliolosuhteiden mukaan.

Autoilijoita pyydettiin kyselyssä nimeämään huonoihin kesärenkaisiin liittyvät keskeiset riskit. Vesiliirtovaaran mainitsi peräti 86 prosenttia vastaajista. Tutkimus toteutettiin YouGov Finlandin kuluttajapaneelissa helmikuussa 2016. Tutkimukseen osallistui 1 017 taloudessaan rengasasioista vastaavaa suomalaisautoilijaa.

Rengasratsia 11. – 15.9.2017

Kuluttajakyselyn mukaan useimmat autoilijat tarkistavat renkaidensa urasyvyyden vain renkaanvaihdon yhteydessä. Parannettavaa olisi myös urasyvyysvaatimusten tuntemisessa.

Lain vaatiman minimiurasyvyyden kesärenkaille (1,6 mm) tiesi vain 35 prosenttia vastaajista. Talvirenkaiden minimiurasyvyys (3 mm) muistettiin sitäkin harvemmin.

Renkaiden kunto voi vaikuttaa ajokäyttäytymiseen, kunhan kuljettaja tuntee renkaidensa kunnon.

”Viime syksyn rengasratsioissa vain 27 prosenttia autoilijoista tiedosti ajavansa huonokuntoisilla renkailla. Silloin kerätty tutkimusaineisto julkaistaan kokonaisuudessaan syyskuussa järjestettävässä Rengasratsia-kampanjassa”, Nuora paljastaa.

Rengaspaineet kuormituksen mukaan

Liian alhaiset ilmanpaineet lisäävät renkaiden kulumista ja polttoaineen kulutusta. Rengaspaineet kannattaa tarkistaa kuukausittain ja varsinkin pidemmälle kesälomareissulle lähdettäessä. Täydellä kuormituksella rengaspaineita pitää nostaa suosituksen mukaisesti. Suositukset löytyvät auton ohjekirjasta.

Rengasliikkeessä voi poiketa kesälomallakin. ”Kulutuspinnan urasyvyyksiä ja rengaspaineita voi kukin tarkkailla itsekin, mutta ammattilainen näkee renkaasta paljon muutakin kuten renkaan epätavallisen kulumisen. Renkaista kannattaa pitää huolta turvallisuuden, taloudellisuuden ja ympäristön tähden”, Nuora opastaa.

Lisää rengastietoutta löydät täältä:

http://www.autonrengasliitto.fi/fi/rengastietoa/

_________________
Autonrengasliitto ry on yrittämistä ja yhteistyötä arvostava rengasalan toimialajärjestö, joka perustettiin vuonna 1944. Sen tehtävänä on rengasliikkeiden ja pinnoitusyritysten elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvonta. Liitolla on 70 jäsenyritystä, joilla on yhteensä noin 260 toimipaikkaa. Yhteisen vision mukaan renkaat hankitaan ja huolletaan Suomessa jatkossakin ensisijaisesti rengasalan erikoisliikkeissä.

Kumho oli taas näyttävästi esillä Power Truck Show’ssa

Kumho oli taas näyttävästi esillä Power Truck Show’ssa Kauhavan Alahärmässä. Kiitos kaikille osastollamme käyneille sekä arvontaan osallistuneille! 

Kaikkien vastanneiden kesken arvoimme kierroksen Kumho Tyre -kesärenkaita. Voitto meni Korsholmaan ja voittajaa on onniteltu henkilökohtaisesti. Onnea voittajalle!

Arpalippuja täytettiin noin 630 kpl. Kultaisia nastoja astiassa oli 2898 kpl ja lähimmäksi arvannut arvasi hyvin lähelle tätä lukemaa.

ADAC-testissä Kumhon kesärenkaalle hyvät arvosanat

Luotettavassa saksalaisessa testissä (ADAC Test Sommerreifen 185/65 R15 H) testattiin pienempiin ”kaupunkiautoihin” soveltuvia kesärenkaita. Valvotuissa olosuhteissa ja tasapuolisesti tehdyssä testissä oli mukana 16 tunnettua rengasmerkkiä. Kumholta mukana oli Kumho Ecowing ES01 KH27 -kesärengas.

Saksan autorengasliiton vuoden 2016 kesärengastestissä testattiin pitoa kuivalla ja märällä kelillä, ajomukavuutta, kulutuskestävyyttä ja muita keskeisiä ominaisuuksia. Rengasvalmistajan teknisestä osaamisesta merkkinä on se, kun renkaassa kaikki ominaisuudet ovat samanaikaisesti hyvällä tasolla.

ADAC:in kesärengastesti antaa hyvät arvosanat Kumholle. Renkaasta ei löytynyt moitittavaa. Testin mukaan Ecowing on erittäin tasapainoinen kesärengas, jolla on hyvät ajo-ominaisuudet sekä kuivissa että märissä kesäolosuhteissa. Rengas sai plussaa ajo-ominaisuuksien ohella polttoaineenkulutuksesta ja kulutuskestävyydestä.

Ecowing turvalliseen kesäajoon

ADAC:in testissä menestyvät renkaat ovat erinomaisia ajettavia, suuntavakaita, rauhallisesti käyttäytyviä ja ääritilanteissa ohjattavuutensa säilyttäviä. Kesällä ajaminen on hauskaa, ja Kumho Ecowing ES01 KH27 onkin mitä miellyttävin rengas sekä maantie- että katuajoon.

Kumho Ecowing ES01 KH27 (yleisarvosana: hyvä)

Kuiva keli: hyvä
Märkä keli: hyvä
Melu / mukavuus: tyydyttävä
Polttoaineenkulutus: hyvä
Kuluminen: hyvä

Asteikko: erittäin hyvä, hyvä, tyydyttävä, riittävä, kehno