Kirkkaasta järvestä ammennettua kehitystä
Kumhon tarina alkoi Koreassa vuonna 1960 ja Suomessakin Kumho-renkailla on ehditty ajaa jo neljännesvuosisadan ajan. Pitkäjänteinen kehitystyö on nostanut Kumhon kymmenen suurimman rengasvalmistajan joukkoon maailmassa.
Kumhon nimi tulee korean kielestä ja tarkoittaa kirkasta järveä.
2010
Vuosikymmen alkoi vauhdikkaasti uudella Solus-renkaalla.
2010
Kumho täytti 50 vuotta ja liittyi Facebookiin ja Twitteriin.
2012
Ekologiset ratkaisut tulivat renkaisiin ja Ecowing-rengas aloitti voittokulkunsa.
2013
Kumhon globaali tuotekehitys- ja tutkimusverkosto laajeni. Kumho perusti tutkimuskeskuksen, Kumho Tire Central Research Instituten.
2014
Kumho Ecsta Racing Team perustettiin.
2016
Menestyksekäs vuosi autourheilussa: Ecsta Racing Team julistettiin voittajaksi CJ Superracessa, Kumho-kuski Florent Tafani voitti FIA Autocross Championshipin 1600cc-luokassa, Arnaud Mordacq voitti rallin N-ryhmän Kumhoilla ja osakilpailuvoittoja napsittiin rallissa esimerkiksi Irlannissa ja Walesissa.
2016
Kumho avasi tehtaan Yhdysvaltojen Georgiaan.
2017
Crugen HP71 –renkaalle myönnettiin arvostettu Red Dot Design Award
2018
Kumho tiivisti yhteistyötä Englannin valioliigassa pelaavan Tottenham Hotspur -jalkapalloseuran kanssa jatkamalla sopimusta kolmella vuodella.
2018
Kumho Tyren omistuspohja laajeni, kun kiinalainen Doublestar tuli omistajaksi Kumhoon 45 %:n osuudella. Kumhon asema on ”volvomainen”, eli vaikka osa omistuksesta on toisaalla, saa yhtiö jatkossakin säilyttää itsenäisyyden päätöksenteossa ja johtamisessa.
2018
Ympäristöystävällisyys ja polttoainetehokkuus lisääntyi, kun uusi Ecowing ES31 -malli lanseerattiin markkinoille.
2018
Kumhon renkaat asennetaan yhä useamman merkkiauton alle jo tehtaalla, mm. Mercedes-Benz, BMW, Volkswagen, Renault-Nissan ja Fiat-Chrysler luottavat Kumho-
renkaisiin.
2018
Kumho Tyre oli Koreassa henkilöautorenkaiden sarjassa paras asiakastyytyväisyydessä jo 14. peräkkäisenä vuotena.
2019
Lisää nastoja renkaisiin. Tiheänastaisessa Kumho Wintercraft WI31+ -talvirenkaassa 200 nastaa ja uusi kumiseos huolehtii tehokkaasta jarrutuksesta ja pidosta jäisillä teillä.
2019
Kumho-rekailla voitettiin Saksan autokrossin mestaruus.
2019
Hyundain iso pakettiauto H350 varustetaan jatkossa tehtaalla Kumho PorTran KC53 -renkailla.