Maailma on markkinamme – Kumho Tyre maailmankartalla
12.3.2021
Tänä päivänä toiminta-alueenamme on koko maailma. Kumho perustettiin vuonna 1960 ja siitä lähtien meitä on inspiroinut ja vienyt eteenpäin missio laadukkaista korealaisista renkaista. Unelman toteutuminen on tasoittanut tietä kaikkialle maailmaan sen jälkeen, kun vienti Thaimaahan käynnistyi vuonna 1965.
Vuonna 2021 Kumholla on yhdeksän myyntiyhtiötä ja 12 konttoria 20 eri maassa. Kumholla on myös tutkimus- ja kehitysyksiköitä ympäri maailmaa. Tuotekehitysyksiköt sijaitsevat Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Kiinassa, rengastehtaat Kiinassa, Vietnamissa ja Yhdysvalloissa.
Kumho työllistää yli 10 000 henkeä ja tehtaissa valmistetaan 55 miljoonaa rengasta vuodessa (2018).
Globaali tuotekehitys-, tuotanto- ja myyntiverkosto
Myyntiyhtiöt Myyntiyhtiöt ja konttorit Tutkimus- ja tuotekehitysyksiköt Tuotantolaitokset
Kumholla on myyntiyhtiöt yhdeksässä eri maassa Aasiassa, Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Oseaniassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Myyntikonttoreita on lisäksi 12 maassa Afrikassa, Aasiassa, Euroopassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Lähi-Idässä. Näiden 21 toimipisteen kautta Kumho myy korkealaatuisia renkaita kuluttajille 180 maahan 2 miljardin dollarin arvosta.
Myyntiyhtiöt
Aasia: Tokio (Japani), Shanghai (Kiina)
Eurooppa: Rugby (Iso-Britannia), Villepinte (Ranska), Offenbach (Pohjois-Eurooppa/Saksa)
Pohjois-Amerikka: Atlanta (USA), Mississauga (Kanada)
Oseania: Bella Vista (Australia)
Latinalainen-Amerikka: Ciudad de Mexico (Meksiko)
Myyntiyhtiöt ja konttorit
Afrikka: Kairo (Egypti)
Aasia: Bangkok (Thaimaa), Ho Chi Minh (Vietnam)
Eurooppa: Madrid (Espanja), Milano (Italia), Wien (Itävalta), Moskova (Venäjä), Offenbach (Pohjois-Eurooppa/Saksa)
Latinalainen Amerikka: Ciudad de Mexico (Meksico), Ciudad de Panama (Panama), Sao Paulo (Brasilia)
Lähi-Itä: Jedda, Dubai (Arabiemiraatit)
Erinomaisen teknologisen kyvykkyytensä ansiosta Kumho tunnetaan asiakkaiden ja kuluttajien keskuudessa ”tekniikan mestarina”, onhan Kumho muun muassa kehittänyt Korean ensimmäisen lentokonerenkaan ja maailman ensimmäisen 32-tuumaisen UHP-renkaan. Kumhon viiden tutkimus- ja tuotekehityskeskuksen, 900 ainutlaatuisen teknologian ja patenttien ytimessä on Kumho R&D Center (KRDC), joka on varustettu alan parhailla supertietokoneilla ja huipputekniikoilla.
Kumho Tyre perusti ensimmäisen kansainvälisen tutkimuskeskuksensa Yhdysvaltoihin vuonna 1990. Tämän jälkeen perustettiin tutkimuskeskukset Saksaan (1997) ja Kiinaan (2006). Vuodesta 1981 lähtien Kumhon käytössä on ollut testauskeskus Kumho Performance Center (KPC) Korean Gwangjussa, jossa on edistykselliset testaustilat.
Tutkimus- ja tuotekehitysyksiköt
KRDC: Yongin, Korea
KETC: Mörfelden-Walldorf, Saksa
KATC: Akron, USA
KCTC: Tianjin, Kiina
KPC: Gwangju, Korea
Kumho on laajentanut määrätietoisesti tuotantokapasiteettiaan ja toimitusvarmuuttaan, jotta korkeatasoisen rengaskehityksen tulokset olisivat kaikkien saatavilla. Tällä hetkellä Kumholla on yhteensä kahdeksan tehdasta ympäri maailmaa. Korean kolmen tehtaan lisäksi tuotantolaitoksia on kolme myös Kiinassa: Nanjing 1996, Tianjin 2006 ja Changchun 2007. Vietnamissa renkaita on valmistettu vuodesta 2009 (Binh Duong) ja Yhdysvalloissa vuodesta 2016 (Georgia).
Kumholla on oma kilpailutalli, Ecsta Racing Team, joka kilpailee Superracessa, Korean tärkeimmässä moottoriurheilusarjassa Super 6000 -luokassa. Kumho Tyre on toiminut Kumho GT-kilpailuluokan nimisponsorina vuodesta 2020. Moottoriurheilun lisäksi Kumho tunnetaan kansainvälisten huippu-urheiluliigojen ja seurojen kumppanina, kuten Tottenham Hotspur (Iso-Britannia), Bayer 04 Leverkusen (Saksa) ja FK Mladá Boleslav (Tšekki).
Urheilusponsorointi
Koripallo: NBA ja NBA G League (USA)
Jalkapallo: Tottenham Hotspur (English Premier League), Bayer 04 Leverkusen (German Bundesliga), FK Mlada Boleslav (Czech First League)
Moottoriurheilu: Kumho Tire Ecsta Racing Team (Korea), Superrace Kumho GT Class